Oli uusi vuosi ja lääkärini oli sanonut minulle, että minun pitäisi saada vähän liikuntaa. Se oli ensimmäinen päiväni kuntosalilla ja tunsin itseni tietoiseksi. Kävelin sisään ja siellä hän oli. En ollut koskaan kuvitellut, mitä näiden löysästi istuvien ammattimaisten lääketieteellisten vaatteiden alla on. Hänen komennon persoonallisuutensa ja lävistävät silmänsä määräsivät tottelevaisuuden. Minut jäi mieleen hänen intensiivisyydestään. Hän löysi koko harjoituksen telineestä. Olen varmaan tuijottanut jo jonkin aikaa. Ensimmäinen ajatus, joka johdatti minut harhaan, oli pohtia, laskettaisiinko päivä, jonka vietin nenälläni näppäilemällä marmoria hänen kehonsa määrittelyviivojen ympärillä, harjoitukseksi. En edes treenannut ja hikoilin jo. Hänen muotoiltu määritelmänsä oli saanut mieleni näkemään hänet siellä ikään kuin hänellä ei olisi vaatteita ollenkaan. En voinut katsoa pois. Hän oli upea näky. Vietin jonkin aikaa tuijottaen sitä kiinteää muotoa, sitä persettä. Minut oli viety pois. Hän käveli nyt luokseni. Hänen liikkeensä olivat sulavia ja sulavia. Hänen silmänsä tyhjensivät kykyni liikkua. Puhua. Tiedän, että hän oli puhunut... Olin ymmälläni. Hänen silmänsä valtasivat minut nyt. Olin unohtanut itseni. Hylkäsin itseni valmistautuessani nieltäväksi